FIND WHAT YOU LOVE AND LET IT KILL YOU

Dekadenssi

Mun elämä on suurimmaks osaksi menetyksiä yksi toisensa jälkeen.

Kai siihen pitää vaan tottua ja sopeutua. Se on ihan mahdollista!!!!!!!

Kun kaikki ei meekkään ihan niinkuin piti...

Oon ollu aika alamaissa, suorastaan masentunu sanotaan nyt muutaman viikon. Missä on se draivi sillon kun sitä eniten tarvis? Pakko myöntää että tää mun kämppä on pirun masentava ja viime aikoina ei just ole ollut töitä, rahaa, ystäviä, miestä jne. mitä nyt ihminen tarvitseekaan :D vaikka kävinkin Kroatiassa ja Sloveniassa viime viikolla.

Pääsin kolmesta ekasta vaiheesta läpi yhelle isolle softafirmalle, jolla olis ollu kääntäjän paikka Helsingissä. Tiesin kyllä että se kolmas vaihe ei menny kovin hyvin - se oli siis netissä suoritettava koe, joka oli käytännössä pelkkää matikkaa (englanniksi) eikä siitä saanut tietää mitään etukäteen. Oon tässä koko ajan miettiny mikä siinä meni eniten pieleen. Päässä kiertelevät kysymykset kuten "Olenko mä oikeesti vaan tyhmä?", "Mihin mä sitten pääsen jos en tonne jonne mulla oli kuitenkin pääpiirteissään oikea tausta (koulutus, työkokemus)?", "Enkö mä oo koskaan osannutkaan mitään?" ja kaikkein vastenmielisin "Enkö kuitenkaan yrittänyt tarpeeksi?". Yritän löytää tuohon jälkimmäiseen vastauksen... Ajattelin myös kysyä rekrytyypiltä, oliko se nimenomaan tuo testi joka mut pudotti vai oliko ehkä jokin muu syy.

Vastoinkäymisiä kohdatessa alkaa toisaalta ajatella asioita vähän uudesta näkökulmasta. Kun ei saa yhtä asiaa, mitä yhtä hyvää tai parempaa voisi saada?

Olen viime aikoina ajatellut, että parasta olisi löytää kutsumustyö. Joka liittyy jotenkin ehkä johonkin seuraavista:
- corporate governance
- veroparatiisit
- ilmastonmuutos
- tuhokapitalismi

En tiedä vielä miten, mutta olisi niin siistiä löytää työ noilta alueilta. Rahaahan siellä ei hirveästi liiku, että onko tää sitten vaan lapsellista haaveilua? Pitäisi sitten kitkutella joillain tuilla ja stipendeillä, eli ei ainakaan elintaso tästä hirveästi lähiaikoina nousisi? Oon ehkä liian väsynyt ajattelemaan tätä asiaa tänään.

Muistoja Luxemburgista, osa 1

On nyt kulunut kuukausi siitä, kun harjoitteluni Luxemburgissa loppui ja lensin takaisin Helsinkiin. Ehkä olisi tässä vaiheessa hyvä kirjoittaa fiiliksiä harjoittelusta ja takaisin paluusta. Koitan tehdä kirjoituksista aika henkilökohtaisia, koska siitä on eniten iloa itselle, ehkä myös muille.

Ensimmäiset päivät Stadissa menivät täysin pöllämystyneenä. Jotenkin oli niin käsittämätöntä ja absurdia, että kului vain 3 tuntia ja hups! Olet keskellä pohjoista periferiaa, jota myös Suomeksi kutsutaan. Kaikki ne ihmiset, kaikki ne paikat – näenkö niitä enää koskaan? Totta ihmeessä näen ainakin osaa siellä saamistani kavereista, yksittäin todennäköisesti. Jotenkin koko juttu tuntuu edelleen silti käsittämättömältä, ihan kuin kaikki viisi kuukautta olisi ollut vain unta. Osin tää fiilis totta kai johtuu mun kämpän ankeudesta ja periferisesta sijainnista... Mun on tavallaan pakko koko ajan tsempattava itseäni ja yritettävä olla näkemättä sitä kuinka kaameessa paikassa vietän aikaa! :D

Mitä kaikkea sitten noiden 5 kuukauden aikana tapahtui. Ensinnäkin sain aivan kamalasti työkokemusta, sekä kääntämisestä että terminhallinnasta. Olin siis kahdessa eri yksikössä, sillä vaihdoin yksikköä oltuani 3 kuukautta käännösyksikössä. Käännösyksikössä saamani työkokemus oli korvaamatonta, mutta työ oli loppujen lopuksi aika tylsää ja monotonista. Tuntuu itse asiassa aika hirveältä ajatuksena, että joku (no, suurin osa yksikön kääntäjistä...) on siellä töissä kymmeniä vuosia. Ehkä sinne on ajauduttu, ja sitten kun on tottunut mehevään palkkapussiin (EU-virkamiesten palkat ei ole mikään salaisuus, jos kiinnostaa niin kannattaa vaikka googlettaa niitä taulukoita...) niin totta kai sinne on melko helppo jäädä. Vastaavaa liksaa saa tuskin ainakaan enää keski-ikäisenä mistään nostettua (ja uudelleentyöllistyminen noin ylipäänsä on varmaan aika vaikeaa). Käsittääkseni kääntäjän on melko vaikea myös siirtyä muihin virkoihin talon sisällä. Mutta kai kaikki on mahdollista jos kovasti yrittää, ja tuurillakin on aina sijansa.

No niin, se käännösyksiköstä. Siellä lopetettuani menin Suomeen viettämään joulua. Sillä reissulla muuten huomasin ekan kerran, kuinka suomalaisilla on tapana tuijottaa toisiaan kuin mitkäkin riksulaiset teinit kartsalla. Se on ihan normaali käytäntö eikä sitä pidetä mitenkään tungettelevana. Aika monessa maassa ihmiset kunnioittaa toistensa yksityisyyttä. Suomessa se tehdään ehkä sitten eri tavalla, en tosin tiedä sitten millä tavalla... No mutta, muuten Suomessa käynti oli mukavaa, ja loma tulikin varattua ihan liian lyhyeksi aikaa, koska lähdin jo ennen uutta vuotta takaisin. Ei kannata muuten koskaan varata niin lyhyttä kotilomaa, mulla oli just joku hikinen viikko enkä ehtinyt nähdä kaikkia kavereita ja kunnolla irtautua työpiireistä. Kyllä puoltoista viikkoa on kotilomalle ehdoton minimi.

Palattuani Luxemburgiin jatkoin siis suorilta jaloin termiyksikköön. Se yksikkö olikin täysin erilainen kuin käännösyksiköt: porukkaa oli paljon vähemmän, ja mukana paljon vaihtuvia työntekijöitä (yksi terminologi kieliyksiköstä ja paljon harjoittelijoita ja study visitoreita, jotka teki palkattoman harjoittelun osana opintojaan). Termiyksikkö on niin monessa mukana eri instituutioiden kanssa, että mulle jäi kokonaisuus ehkä vähän epäselväksi. Pääasiallinen tehtävä on kuitenkin IATEn ylläpito ja päivittäminen – ja siinä työsarkaa riittääkin, huh! Omat tehtäväni liittyivät siis lähes yksinomaan IATEn termiprojekteihin. Se vasta olikin mukavaa hommaa, kun sai uppoutua sellaisiin juttuihin, mistä ei aiemmin ollut tiennyt juuri mitään: esimerkiksi EKP:n rahapolitiikkaan ja EU:n suunnittelemaan verolainsäädäntöön. Aivan huisin jännää, ja myös vastuullista työtä, sillä käääntäjät sitten luottavat siihen mitä IATEsta löytyy. Myös terminologian teoriaan liittyen nousi paljon mielenkiintoisia kysymyksiä. Terminhallinta (uudempi termi lienee content management ja siihen ilmeisesti sisältyy vähän muutakin) vaikuttaa kyllä mielekkäältä kaltaiselleni puritanistille, jonka mielestä on kivaa tehdä asiat kunnolla. Perfektionismi on toisaalta myös kaksiteräinen miekka, sillä jos kaiken täytyy aina olla täydelliseksi hiottua niin loppujen lopuksi saa aika vähän aikaan...

Se työasioista. No lisättäköön vielä se, että meillä oli koko harjoittelijajoukkiolle (1-4 harjoittelijaa per kieliyksikkö plus muutaman muun yksikön harjoittelijat eli yhteensä jotain vähän yli 50 harjoittelijaa) paljon koulutustilaisuuksia. Osa oli hyviä ja osa huonoja. Ja sitten käytiin toki siellä Brysselin päämajassa, jossa vasta vilskettä olikin. En ole varma oliko juuri silloin jotain erityisohjelmaa (muuta kuin valiokuntakokoukset), mutta ainakin TV-kameroita pörräsi eri paikoissa ja porukkaa oli paljon. Kyllä tosi erilainen paikka työskennellä kuin peilityyni Luxemburg. Paljon hyvännäköisiä pukumiehiä myös, tulikin mieleen että ei ehkä olis hassumpi paikka olla töissä... Käytiin siis seuraamassa paria kokousta ja saamassa jonkinlaista kokonaisempaa kuvaa parlamentin toiminnasta. Katsellessani valiokuntasalissa meppien avustajia (ehkä osa harjoittelijoita), joilla koko ajan puhelin soi ja näkyi olevan meininki päällä niin iski pieni kateus päälle, kun mietti kuinka erilaista on istua Luxemburgissa koko ajan toimistossa ties mitä 7 kuukautta vanhaa pölyistä pöytäkirjaa nakuttamassa, jota kukaan oman ohjaajan lisäksi tuskin tulee lukemaan... (Olin siis silloin vielä käännösyksikössä.) Tykkään kyllä toisaalta siitä kun on vähän kiirettä ja tekemisen meininkiä. :) Ainakin sopivissa määrin!

Brysseliin oli siis päivän reissu. Pidempi reissu tehtiin Strasbourgiin täysistunnon aikaan, ja samalla käytiin vierailulla myös Euroopan neuvostossa (siis ihmisoikeuksia käsittelevä neuvosto) ja Euroopan unionin ihmisoikeustuomioistuimessa. Jälkimmäinen vaikutti tosi mielenkiintoiselta työpaikalta, mutta se ei toimi kaikilla virallisilla kielillä, joten suomella ei ainakaan sisään pääse. Neuvostoa meille esitteli aika jäätävä saksalaisnainen ja tuomioistuinta tosi sympaattinen brittimies. Parlamentin rakennus Strasbourgissa on sisältä pimeä ja sokkeloinen. Sehän ei olekaan käytössä kuin vain täysistuntojen aikaan ja koko sijainnin tarpeellisuudesta on kiistelty varmaan sen alkuajoista lähtien. Kaiken siirtymisen vaivannäön lisäksi sehän on myös iso rahareikä. No joo. Siellä siis seurattiin jonkun aikaa täysistuntoa ja kuultiin muutama esitelmä. Ensimmäinen oli käsittämättömän ärsyttävä saksalainen virkamies, jonka oli tarkoitus kai syöttää meille jotain yhtenäisyyspropagandaa. Se kysyi kaikilta mistä maasta ne on ja sen jälkeen heitti jonkun stereotypian siitä maasta tai yritti matkia kielen aksenttia. Mun kohdalla se tosin matki ruotsalaista aksenttia, että miten meni noin omasta mielestä... Loppujen lopuksi kuitenkin syntyi ihan mielenkiintoista keskustelua politiikasta (tarkkaa aihetta en muista). Lisäksi kuultiin esitelmät ainakin joltain tulkilta ja Euroopan oikeusasiamieheltä. Jälkimmäinen esitelmä oli niin pitkästyttävä ja oli just joskus lounaan jälkeen, että naureskeltiin jälkeenpäin sitä, kuinka melkeen koko sali oli sen aikana puoliunessa...

Muuten Strasbourgissa kierreltiin sitten kaupunkia (joulutori ei ollut vielä avautunut, oltiin marraskuun kolmannella viikolla), syötiin flamkucheja, jota itsekin maistoin silloin ekan kerran, juotiin olutta. Strasbourg on kyllä nätti kaupunki ja varsin rauhallinen. Vikana iltana syötiin eka flamkuchit jossain minipubissa. Muistan että satoi mut halusin mennä ostamaan tupakkaa. Kysyin joltain baarimikolta että missä on lähin tupakkakioski, kuulemma piti ylittää joku silta. Kysyin onko se kaukana ja se vastas jotenkin hauskasti tyyliin ben c'est pas loin pour un paquet de clopes ! Kyl se kioski sit löytyi (tupakka on muuten aivan pirun kallista nykyään Ranskassa). Lopulta mentiin sit paikkaan nimeltä Les Frères Berthom joka oli tosi kiva. Tutustuin joihinkin pariisilaisiin media-alan opiskelijapoikiin ja oli kiva taas puhua vaihteeks ranskaa natiivien kanssa. Hoipertelin sit mun ja toisen suomalaistytön kämäseen Ibis-hotelliin illan lopuksi (oikeesti, siis esim. suihkun lattia oli ihan paskanen kun hotelliin tultiin). Oon kyllä aina ollu sitä mieltä, että jos kerran ulos lähtee niin ollaan sit pitkän kaavan kautta. Siihen nähden mulla on aina ollu paljon sellasia kavereita jotka haluu lähtee kotiin ennen kun ilta on päässy edes alkuun. Puhdasta tylsyyttä!

Strasbourg oli siis mahti reissu mutta myös vähän uuvuttava kaltaiselleni introvertille, koska jatkuva jättimäisessä ryhmässä liikkuminen on aika raskasta. Aina ei jaksa olla sosiaalinen.

No niin, aika julkaista postaus. Tästäkin tuli yllättävän pitkä vaikka jaoin tarkotuksella useampiin osiin. Seuraavassa sit asiaa Luxissa asumisesta ja muusta elämästä.

Luuuuuuuuuuuuux

Luxemburgissa viime tiistaista asti. Nyt on siis perjantai. On ollut melko intensiivinen viikko enkä sitten jaksanutkaan lähteä tänään ulos. Joskus kyllä tekee hyvää jäädä kotiin, varsinkin silloin kun ei yhtään tee mieli lähteä ulos.

Asun Weimerskirchissä kahden chileläisen abuelon ja kahden entisen harjoittelijan kanssa - toinen töissä komissiossa ja toinen tilintarkastustuomioistuimessa. Yksityisyyttä on, itsenäisyyttä tosin ei paljon. Paikka oli kyllä ensi näkemältä paljon parempi kuin kuvittelin. En ole tosin ihan varma kuinka hyvin loppujen lopuksi viihdyn täällä. Mutta vielä ei ole kiire minnekään.

Työt alkoivat eilen eli torstaina. Keskiviikkona yritin selvitellä asioita ja lähdin CS:n kautta tutustumani ranskalaisen pojan ja tämän kollegan, brittiläisen tytön, kanssa kaakaolle ja johkin runoiltamaan. Sen tytön mielestä kaikki on koko ajan kauhean hauskaa, ja oli kiva olla sellaisen ihmisen seurassa, koska munkin mielestä aika monet asiat on hauskoja, eikä kaikki aina ymmärrä sitä. Runoiltama oli erikoinen kokemus - parhaita kohtia olivat ehkä monologimaiset esitykset. Aihe oli ehkä vähän tylsä: je est un(e) autre. Osa vieraista luki runonsa jollain muulla kielellä kuin ranskaksi, osa oli ainakin portugaliksi ja espanjaksi. Luxemburgiksi ei tainnut olla yhtään runoa.

Eilen oli yleisintegrointipäivä. Istuttiin entisessä parlamentin täysistuntosalissa Schumann-rakennuksessa kuuntelemassa harjoitteluyksikön esittelyä. Kaikki työntekijät vaikuttavat ihan mukavilta. Sitten mentiin syömään ja suomen kielen yksikköön ja meidät käytettiin kierroksella tutustuttamassa kaikkiin - yksikkö on itse asiassa yllättävän suuri. Sitten meille oli toinen infotilaisuus jossain suuressa neuvotteluhuoneessa. Sen piti sellainen ihana mies englannin kielen yksiköstä. Esitys oli jotenkin tosi hauska ja siinä tuli esiin aika hyvin tänhetkinen kääntämistilanne. Se puhui esimerkiksi paljon huonoista lähtöteksteistä, jotka on ei-natiivien kirjoittamia (tai puhumia). Se oli kyllä sellainen mies, että siitä huomasi heti että se ensinnäkin tietää mistä puhuu ja toisekseen vaikuttaa olevan juuri oikealla alalla. Sen tyyppisten ihmisten tapaaminen on välillä tosi piristävää. Sitten lähdettiin katsomaan muutaman harjoittelijan kanssa yhtä liikuntakeskuksista. Se osoittautui yllättävän nuhjuiseksi ja aukioloajat olivat varsin rajalliset. En tuskin ala käyttää sitä. Päivän päätteeksi käveltiin yhden kivan espanjalaisen tytön kanssa Auchaniin, koska meille sanottiin että se on "15 minutes that direction". 15 minuuttia voi tarkoittaa täällä kokemukseni mukaan 15-45 minuuttia. Päästiin kuitenkin viimein Auchaniin ja ostin sim-kortin.

[kuva]



Tänään oli sitten varsinaista työtä. En nyt tiedä kuinka paljon mun pitäisi kaunistella asioita, mutta pakko myöntää, että tänään tuli aika monta pettymystä ton yksikön toimintaan liittyen. Meille on kaikille "henkilökohtaiset ohjaajat". Mun ohjaaja vaikuttaa pitkälti siltä, että me lähinnä häiritään sitä eikä se vaikuta yhtään halukkaalta ohjaamaan meitä. Paljolti ollaan vaan keskenämme huoneessa ja koitetaan selvittää asioita itsenäisesti - onhan avun pyytämiseen myös kynnys, kun kaikki ovat omissa huoneissaan. Kaikki vaikuttaa vielä vähän epäselvältä. Varmaan osin tohon vaikutti myös se, että meillä ei ollut vielä kaikkia työkaluja käytössä, ja sen takia pitää tehdä selvitykset vähän pidemmän kaavan mukaan. Ehkä sitten kun tulee rutiinia niin toi on ihan hauskaa. Pakko tosin myöntää, että mun mielestä ton yksikön ilmapiiri vaikutti ehkä vähän kireältä ja kiireiseltä. Toisaalta kaikilla on kiire, kun täysistunnot on ens viikolla.

No tällaista tänään. Vähän ankeissa tunnelmissa. Julkaisen tän tällaisena, koska mulla ei olis kauheasti lisättävää. Varmaan jonkun kuvan vois laittaa.

Päänvaivaa aiheuttavia ranskalaisia sanoja ja ilmauksia

Hypothèse.
Etenkin opiskellessa tulee vastaan useita käyttöyhteyksiä, jossa sana on synonyymi ilmaisulle cas de figure, "tilanne, tapaus". Eli kun esim. "Dans l'hypothèse où..." tarkoittaa "Siinä tapauksessa, että...".
Wiktionaryn mukaan sana hypoteesi on "väittämä, olettama; tietylle ilmiölle ehdotettu selitys, jonka täytyy olla tieteellisten menetelmien mukaisesti testattavissa: testaamalla se voidaan osoittaa virheelliseksi tai sen paikkansapitävyyden puolesta voidaan saada näyttöä". Etymologia: kreikan hupo ("alla") ja thesis ("asettaminen"), josta on johdettu hupothesis, "perusta". Merkitys "tilanne, tapaus" on siis vähän hassu.

Normalement.
Sen lisäksi, että sanan voi kääntää suomeksi sanalla "yleensä, normaalisti", sitä käytetään usein puhekielessä merkityksessä "pitäisi olla":
Ensimmäinen merkitys kuvaa yleistä, ennallaan tunnettua tilannetta: Normalement on mange au soir en France, "yleensä Ranskassa syödään illalla".
Jälkimmäinen merkitys kuvaa puhujan arviota siitä, kuinka todennäköistä jokin asia on. Konteksti on useimmiten puhekielinen. Normalement il vient dans 15 minutes, "hänen pitäisi olla täällä vartin päästä" tai "hän sanoi tulevansa vartin päästä".
Tähän väliin sopii hauska anekdootti tilanteesta, joka aikoinaan aiheutti itselleni hämmennystä. Olin tullut Lyoniin noin muutama viikko aiemmin, enkä ollut vielä törmännyt sanan kaikkiin käyttötarkoituksiin. Etsimme couchsurf-hostini kanssa ravintolaa, jossa sanoi ystävänsä työskentelevän. Ravintolaa ei vaikuttanut löytyvän, joten tiedustelin, olemmeko varmasti oikealla kadulla jne. "T'es sûr que c'est ici ? " ("Oletko varma, että se on täällä?"), kysyin. "Normalement oui" kuului vastaus. Vastaus oli mielestäni käsittämätön: arveliko hän että ravintola oli kenties muuttanut, vai mitä tarkoitti, että se sijaitsee "normaalisti" jossain paikassa, onko sillä olemassa normaali ja epänormaali sijainti jne. Myöhemmin sitten välähti, kun sanaa alkoi kuulla vastaavanlaisissa tilanteissa...

Sandwich.
Käsittääkseni muualla läntisessä maailmassa sandwichilla viitataan amerikkalaistyyliseen kolmioleipään. Ranskassa tämä kolmioleipä on toast, ja sandwich tarkoittaa useimmiten täytettyä patonkia tai hampurilaista. Mäkkärissä voi tilata menun (aterian) tai juste le sandwich, pelkän hampurilaisen.

Du coup.
Ilmaus, jonka kuulet ranskankielisessä maassa kadulla todennäköisesti vähintään viiden vastaantulijan suusta 10 sekunnissa, mutta joka ei jostain syystä käytettävyydestään huolimatta ole päätynyt oppikirjoihin asti.
Itseäni henkilökohtaisesti kyseinen sanonta ärsyttää. Ehkä eniten siksi, että vaikka sen virallinen käännös on "joten, siksi, siis" eli "donc, par conséquence", ranskalaiset vaikuttavat tunkevan sitä joka väliin. Esimerkiksi puheenaihetta vaihtaessa voi aloittaa sanoilla du coup samaan tapaan kuin sanalla sinon. Ilmaisua käytetään oman kokemukseni mukaan myös merkitysessä "sen jälkeen". Ja sitten vielä: "I later asked a French friend what it meant and how it was used and he didn’t give me a translation, but said it is used when you want to refer back to something you were talking about before."
Kätevä ilmaisu, siis? Ainakin monikäyttöinen. Toisekseen ihmetyttää se, että du coup voi esiintyä myös sanan et tai donc perässä. Näistä donc tarkoittaa käytännössä samaa asiaa. Vähän niinkuin sanoisi "donc, par conséquent"...? Sanonta herättää ilmeisesti myös ranskalaisten parissa tunteita.

N'importe quoi.
Toinen ilmaus, jota ei sieltä Voilà 5:sta löydy. Ja jonka täsmällistä selitystä on vaikea löytää nettisanakirjoista.
Kirjaimellisesti n'importe quoi tarkoittaa "mitä vain", eng. "anything" ja sitä voi käyttää lauseissa: . Puhekielessä sitä käytetään usein eksklamaationa ("N'importe quoi !"), joka voi merkitä ainakin seuraavia asioita:
1. "Mitä v*ttua?", mutta myös myönteisessä mielessä: sitä voidaan käyttää myös ilmaisemaan että on huvittunut jostakin yllättävästä tilanteesta tai uutisesta. En tiedä onko tälle suomenkielistä vastinetta?
2. "Mitä sä oikeen selität?" tai "Ei pidä paikkaansa"
3. "Ihan sama", "whatever"

Pas terrible.
Toisin kuin moni todennäköisesti olettaa, merkitys ei ole "ei paha, not bad", vaan päinvastainen: "ei mikään ihmeellinen". Kannattaa takoa tämä alitajuntaan ennen Ranskaan lähtöä niin ei tule heti ensimmäisenä päivänä käyttäneeksi ilmaisua väärässä merkityksessä.

Bilingue.
Ei tarkoita kaksikielisyyttä, vaan sujuvaa kielitaitoa. Englanninkielinen käännös olisi fluent. Bilingue en anglais voi olla yhtä hyvin natiivipuhuja joka ei puhu muita kieliä tai joku joka on opiskellut kielen vaikka aikuisiällä. Älkää siis vaikka työpaikkailmoituksissa pelästykö, kun muka koko ajan vaaditaan että on "kaksikielinen" tietyssä kielessä: ei se sitä tarkoita. Ja jos joku sanoo olevansa bilingue, se ei tarkoita että tämä on kasvanut kaksikielisessä kodissa. Ja joku voi vastaavasti kehua olevansa trilingue tai quadrilingue, jos yksinkertaisesti omaa sujuvan kielitaidon useammissa kielissä.

Hyvästelyilmaukset.
Epävirallisetkin hyvästelyilmaukset ovat melko tarkkoja. Lista ei ole tyhjentävä eikä varsinkaan tarkka, mutta antaa suuntaviivat.
A la prochaine, "Ensi kertaan" - kaveri, jonka toivoo näkevänsä uudestaan mutta seuraava tapaaminen on hamassa tulevaisuudessa.
A la semaine prochaine, "Ensi viikkoon" - viikottainen kokoontuminen (esim. harrastus).
A plus tard, "Nähdään myöhemmin"- "formaalimpi", aika harvoin käytetty loppujen lopuksi.
A plus, "Nähdään myöhemmin" - yleinen. Kaveri jota näkee usein.
A bientôt, "Nähdään pian" - näistä "virallisin", jota kuitenkin harvemmin käytetään. Käytetään kohteliaisuudesta, kun tapaaminen ei ole kovin todennäköinen eikä välttämättä kiinnosta. Ulkomaalainen voi kuitenkin varmaan turvautua tähän ilman konnotaatiovaaroja jos ei ole varma oikeasta hyvästelumuodosta.
A toute (à l'heure), "Nähdään kohta" - kun tapaaminen on korkeintaan 5 minuutin päässä (esim. puhelimessa käytettävä hyvästely)
Ciao/Ciaociao, "Moikka" - hyvä kaveri.
Epävarmassa tilanteessa voi aina toivottaa jotain. "Bon courage" (jos toinen valmistautuu vaikka tenttiin tms.), "Bon weekend", "Bon travail", "Bonnes vacances"... vain taivas on rajana.

Mahdollisesti osa 2 tulossa. Ja ranskantaitoisia en kehota vaan velvoitan oikaisemaan, jos olen käsittänyt väärin jonkun näistä ilmauksista käytön. :)

On ollut nyt niin jänniä asioita elämässä että en ole muistanut vähään aikaan kirjoittaa, enkä koe olevani kenellekään tästä vastuussa. Olisi tietysti ollut kiva kirjoittaa kaikesta mikä on tullut mieleen ja julkaista nuo jutuntyngätkin, mutta ehkä tässä voi ottaa vielä vähän takaisin.

11 ärsyttävää asiaa Ranskassa

Ajattelin kirjoittaa tästä aiheesta, koska 1) käyttökelpoista matskua on erittäin helppo löytää (omasta asennoitumisesta vähän riippuen) 2) uskon, että adrenaliinini vähitellen laskee jos saan purkaa aiheesta jotenkin järjestelmällisesti. 


1. Kaupat sulkevat etuajassa.
Koska... koska mitä? Myyjät haluavat jo kotiin? Voitto on yritykselle toissijaista? Ranskalaiselle myyjälle on täysin normaalia tulla koputtelemaan 5-10 min etukäteen pukukopin oveen, että kohta suljetaan. Toisiksi v*ttumaisin tapaus on ollut se, kun saavuin n. K-extran kokoiseen ruokakauppaan (Casino magasin tai jotain muuta paskaa) 20 min vaille sulkemisaikaa ja ensimmäinen lause jonka kuulen on ”madame, nous fermons bientôt” eli ”madame, suljemme pian”. No ei kyllä kiinnosta siihen putiikkiin enää astua, eikä kyllä onneksi ole tarvekaan. V*ttumaisin tapaus taas oli se kun menin tupakkakauppaan, ja huomasin sisällä ettei mulla ollut tarpeeksi käteistä mukana (tupakkakaupat edellyttävät usein vähintään 12 e:n tai joskus jopa yli 22 e:n ostoksia jotta voi maksaa pankkikortilla). No ei kai siinä mitään: kysyin, missä on lähin automaatti. "Juste là à la droite", kuului tiskin takaa katseenkaan nousematta. Matkustin sitten sinne ”ulos ja oikealle”, mikä tarkoittikin Place des terreaux'n ylittämistä, kunnes löysin automaatin. Ja ei kun takas, huomatakseni että kyseinen vatipää oli sulkenut kaupan. Joo, on olemassa työajat jne. ja kannatan itsekin systemaattisuutta enemmän kuin kaaosta, mutta tässä tapauksessa kyse oli korkeintaan minuutista (oma kelloni näytti minuuttia vaille).Onko järkeä ohjata asiakasta pankkiautomaatille ja sitten paiskata ovi perässä kiinni? Ranskassa on.

2. Eteläeurooppalainen ateriarytmi.
En tajua miten ne jaksaa syömättä n. 6-8 h päivässä. Lounashan on silloin 12-14 maissa (silloinkin usein esim. opiskelijat vetää vaan sandwichin eli täytetyn patongin, en itekään aina kerkiä syömään lämmintä ruokaa koska luentojen välissä ei ole tilaa ja yliopiston ruokala menee kiinni klo 14) ja illallinen sitten klo 20 jälkeen, joskus jopa paljon myöhemmin. Kai siinä välissä vedetään joku pulla. Mutta seriously, guys? Mulla ainakin on viiden-kuuden maissa niin nälkä että v*tuttaa ellei jopa heikota. Ehkä tää on sitten joku geneettinen eroavaisuus...

3. Asiat tapahtuvat tai eivät tapahdu, riippuen ihmisten henkilökohtaisesta mielialasta.
Yleensäkin se, lähdetkö vaikka kaupasta, pankista tai mistä vain ulos hyvä vai paha maku suussa, riippuu siitä pitääkö ko. toimihenkilö sinusta vai ei. Yleensä se on joko tai: joko ollaan Naantalin aurinkoa, kysellään kotimaasta, kehutaan ranskantaitoa jne. tai sitten vastaillaan tylysti ja lyhyesti, ei osoiteta minkäänlaista yhteistyöhalukkuutta eikä jakseta välttämättä antaa sitä mitä pyydetään koska siitä koituu itselle liikaa vaivaa (esim. Virgin mobilessa asioimisesta ja yliopiston IT-tuesta on tällaisia kokemuksia). Tunteiden näyttäminen formaaleimmissa tilanteissa on täällä siis sallitumpaa kuin vaikka Suomessa, millä on näkökulmasta riippuen hyvät ja huonot puolensa.

4. Epämääräinen liikennekäyttäytyminen.
Ranskalainen ei näe mitään syytä käyttää vilkkua. Tai väistää. Tänään kävin juoksulenkillä, ja kotikatuni kapeaakin kapeammalla jalkakäytävällä tuli vastaan kaksi rinnakkain kävelevää ihmistä (sikäli kun kyseisellä käytävällä edes pystyy kävelemään rinnakkain). Autotiellä tuli samanaikaisesti vastaan auto. Mitä tekee ranskalainen? Ei mitään! Mikäs siinä auton alle hyppiessä, kun kyseinen pariskunta ei ilmiselvästä pattitilanteesta huolimatta voinut väistää. Tällaisina hetkinä tekisi mieli vetää rehellisesti turpaan. Suomessa sentään kaikki, siis kaikki esimerkiksi seisovat liukuportaissakin oikealla. Melkein liikutun Rautatieaseman liukuportaita ajatellessa, voi nyyh.
Varmaan autoilija keksisi täkäläisestä liikenteestä hyvinkin paljon aihetta nokan koputtamiselle. Kyllä sitä liikennettä saa itsekin välillä seurata bussista pelonsekaisella kauhulla. Jalankulkijan näkökulmasta: on täysin normaalia ja hyväksyttävää kävellä punaisia päin (toki aina löytyy kadunvarresta pari mummoa jotka odottavat valojen vaihtumista). Ja koska täällä ”jalankulkija sanelee säännöt” niin oon joskus risteyksessä ihmetellyt, että miten voi olla että kääntyvä auto tuleekin usein päin eikä näytä edes harkitsevan jarruttamista. Vaikka säännöthän ovat selvät. Vai ovatko sittenkään? Jos suojatievalojakaan ei noudateta niin ehkä se tarkoittaa yleistä sääntöjen löyhyyttä...

5. Muodollisuuksien eroavaisuudet.
Näihin tietenkin törmää kulttuurissa kuin kulttuurissa. Mutta joskus on vain tosi vaikea arvioida, pitäisikö toiselle antaa bise vai ei. Yleensä kättelyn ja poskisuudelman raja on selkeä: muodollisissa tilanteissa kättely, muuten bise. Mutta se, keiden kohdalla bise pitäisi antaa tervehtiessä, entä myöskö hyvästellessä... En vieläkään osaa näitä sääntöjä, ja joskus se tervehtimis/hyvästely-bise jopa unohtuu vaikka kyseessä olisi aivan selkeä tapaus kuten hyvä kaveri. Soppaa tietenkin sekoittaa se, että välillä hengaa muiden vaihto-oppilaiden kanssa, joiden kanssa taas ei välttämättä pusuttele automaattisesti, ja monet ulkomaalaiset jopa vierastaa koko ajatusta.

6. Joidenkin ihmisten ylimielisyys/ksenofobia.
Näihin en onneksi ole törmännyt mitenkään laajassa mittakaavassa, mutta miksen nyt pistäisi näitä kokemuksia samaan syssyyn. Joillain ranskalaisilla on tapana olla ymmärtämättä mitä joku sanoo vieraalla aksentilla. Tai jos lauseessa on joku pieni virhe, esim. epätäsmällinen sanavalinta tai väärä sanan suku. Ja tosiaan, olen erittäin tyytyväinen ettei tätä esiinny kovin paljoa, mutta jo ne harvat kerrat saavat ns. veren kiehumaan.

7. Nopeasti puhuvat ranskalaiset.
Tähän tietenkin törmää heti. Jos lähtee Ranskaan pelkällä lukioranskapohjalla, niin varmasti kaikki tuntuvat puhuvan liian nopeasti. Tosiasiassa kaikki puhuvat vähän eri tavalla: ehkei mua juurikaan ärsytä ne muutamat ranskalaiset, joiden puhe on käsittämätöntä mongerrusta, vaan se, että aksentteja tuntuu olevan joskus yhtä monta kuin puhujaakin. Voin kuvitella sellaisen akselin, jonka toisessa päässä on ne ”vokaalinnielaisijat” (ei siis pelkästään mykän e:n vaan kaikkien vokaalien) ja toisessa päässä ne, jotka puhuvat suorastaan uskomattoman hitaasti ja selkeästi (eivätkä pelkästään sen vuoksi että puhekumppani on ulkomaalainen). Ja nämä ääripäät ovat hyvin kaukana toisistaan: jos jonkun kanssa ei ole mitään epäselvyysongelmia niin se ei missään nimessä tarkoita sitä että ymmärtäisi vieressä seisovaa moottoriturpaa.

8. Kaikesta puhutaan lyhenteillä.
Toki lyhenteet nopeuttavat kirjoittamista (ja puhumista?), mutta kun opettaja piirtää taululle kaavion, jonka kymmenestä termistä kaikki on ilmaistu lyhentein (yksisanaiset termit yhdellä kirjaimella!), herää kysymys että mitä tarkoitusta se palvelee. Ja toki arkielämässäkin käytetään jatkuvasti erilaisia lyhenteitä: CB, TGV, TER, RER, RIB, APL, CAF, SRF, CM, TD, SMS, TTC...

9. Byrokratian tehottomuus.
Ylläri ylläri. Itse en onneksi ole joutunut suuriin viivästyksiin tai ongelmiin tämän kanssa (tosin CAF:in kanssa asioiminen on aikamoista paperisotaa, esim. lähetin jo selvityksen vuoden 2012 tuloistani ja sen jälkeen sain kaksi kirjettä joiden mukaan he eivät ole tätä selvitystä saaneet... lisäksi englanninkielinen "acte de naissanceni" (eli maistraatin virkatodistus) ei kelvannut vaan pitää käännättää sen ranskaks), mutta eräs kaverini on odottanut carte vitaliaan täysin perusteetta yli vuoden. Toisella taas tuli CAF:in kanssa ongelma, kun olivat jostain syystä tulkinneet että hänen puolalainen henkilökorttinsa oli vanhentunut (olivat katsoneet väärää päivämäärää kortissa, joka on englanniksi. No mutta ymmärtäähän sen, kun eihän Expiry date ja Date d'expiration muistuta ilmaisuina yhtään toisiaan!). Myöskin esim. yliopistotiedotus (esim. lukujärjestykset) laahaa vähän muuta maailmaa jäljessä (täällä ei esim. ole mitään hienoa weboodin kaltaista systeemiä, vaan kurssitiedot löytyy mistä sattuu), mutta eiköhän niissäkin pian päästä ajan tasalle. Mutta yleensä ottaen täällä on saanut tottua periaatteeseen pourquoi faire simple quand on peut faire compliqué ? Oon viimein hankkinut myös elämäni ensimmäisen shekkivihkon muutamia juttuja varten joita ei voi maksaa käteisellä.

10. Julkisten (esim. yliopiston) käymälöiden taso.
Hanasta tulee pelkkää kylmää vettä, vessapaperi loppu joka kopista, pöntön tilalla reikä lattiassa? Tervetuloa Lyon 2:n keskivertovessaan. P.S. siihen lattiareikään on naisen ihan oikeesti tosi vaikea tähdätä. Tietää kyllä kun on kokeillut. Vähän offtopicina: eilen tuli kans koettua kaupungin uimahalli, jonka jälkeen suomalaisen uimahallin saunat, poreammeet, lämpimät suihkut ja hiustenkuivaajat tuntuvat varmasti luksukselta.

11. Auktoriteettien kaikkivoipaisuus.
Opettajat, portsarit, vartijat, IT-vastaavat... Kun jollain on Ranskassa auktoriteettiasema niin sehän on sitten iso juttu. Portsarit käyttäytyvät poikkeuksetta v*ttumaisesti ja saattavat esimerkiksi huutaa päin naamaa asiakkaalle joka ei ole edes tehnyt mitään. Nehän on portsareita. Opettaja voi käännyttää ovella myöhässä tulleen opiskelijan tai pahimmillaan nöyryyttää jotakuta julkisesti.


Noniin, loput hengenahdistusta aiheuttavat aiheet seuraavat varmaan perästä sillisalaatin muodossa, kun ei nyt tule ihan kaikkea mieleen. Monet jutut on tietenkin omasta asenteesta kiinni eikä kannata pelästyä kaikkea mikä on hieman eri tavalla kuin Suomessa. Moniin asioihin myös tottuu ja mukautuu.

Ens kerralla toivottavasti sekä intellektuellimpaa että visuaalisesti viehättävämpää postausta...